Julia

 

On ehkä korkea aika esitellä, ketä sijaiskodissa tällä hetkellä asustaa. Aloitetaan Juliasta, joka muutti luokseni tammikuun lopulla, koska omistaja ei enää pystynyt kissasta huolehtimaan. Meillä asui silloin Saara ja Kerttu, joista jälkimmäinen oli lähtemässä omaan kotiin kuukauden sisällä. Julian piti olla sijaiskodille ns. helppo tapaus - ihmisiin tottunut, kiltti sisäkissa - mutta hyvin nopeasti selvisi, että muutto uuteen kotiin otti 8-vuotiaalle neidille todella koville. Kaksi ensimmäistä viikkoa Julia kyhjötti saunassa, lauteille nostin sille hiekkalaatikon sekä vettä ja ruokaa, johon Julia ei juuri koskenutkaan. Kun yritin käydä hieromassa tuttavuutta, kävi Julia päälle kuin yleinen syyttäjä. Äärimmäisen nopeilla kissan reflekseillään se ehti joka kerta iskemään kyntensä käteeni, kun yritin silittää. Päätin antaa tytön olla rauhassa.

 

En tiedä, mitä talossa tapahtuu sillä välin, kun olen päivisin töissä, mutta jossain vaiheessa Julia oli kuitenkin todennut saunan ahdistavaksi paikaksi ja muuttanut keittiön nurkkaan kahvinkeittimen taakse. Veikkaan, että utelias Kerttu ei ollut malttanut jättää Juliaa saunassa rauhaan. Kahvinkeittimen takaa ei Kerttu Juliaa kuitenkaan löytänyt. Enkä kyllä minäkään, kunnes totuin ajatukseen, että siellähän se aina lymyilee.

 

Eräänä päivänä Juliaa ei löytynyt mistään, olin varma, että se oli suurinpiirtein tukkinut itsensä jonnekin ilmanvaihtokanavaan ja kadonnut sen siliän tien, kun sitä ei kerta kaikkiaan löytynyt mistään. Istahdin tuskaisena sohvalle ja jotenkin satuin vilkaisemaan kirjahyllyn päälle: Sieltähän Julia oli löytänyt täydellisen lymyilypaikan, jota mikään kissa koskaan aiemmin ei ollut hoksannut! Joitakin viikkoja myöhemmin tyttö oli laskeutunut ylähyllyltä hieman alemmas, kirjarivien taakse. Julia antoi jo koskea itseensä ja oli alkanut syömäänkin. Muualla asunnossa se liikkui salamannopeasti, jalat koukussa, maha maata viistäen, ettei vaan kukaan ehtisi kiinnittämään siihen huomiota. Pikku hiljaa se rohkaistui, ei enää purrut ja raapinut, kun joku koskettaa, eikä istunut kaiken aikaa kirjojen takana piilossa. Aluksi niin järkyttävän näköinen pitkäkarvainen turkki ei enää ollutkaan niin järkyttävä, eikä selkäranka enää tuntunut vaan Julia oli oikeasti saanut lihaa luiden ympärille.



Vielä se kuitenkin kovasti arasteli, vältteli ja sähisi kaikille eteen sattuville ihmisille ja kissoille. Täysin näkymättömissä sen ei silti enää tarvinnut piileskellä - riitti, että se itse ei joutunut kohtaamaan ketään silmästä silmään. Kirjahyllyn alemmilla tasoillakin saattoi nukkua, kun vaan pisti päänsä piiloon. Vajaan kahden kuukauden taistelun jälkeen Julia viimein antoi mulle periksi, katsoi suoraan silmiin ilman sähinää ja murinaa, käänsi leukansa rintaan silittävää kättä odottaen ja kehräsi! Ja nyyhkis, kyllä, itku taas tuli sijaismammalta. Tästä ratkaisevasta hetkestä lähtien alkoi asioita tapahtumaan vyörymällä. Julia alkoi leikkiä, linnut ikkunan takana alkoi kiinnostaa, ruokahalu senkun kasvoi ja se alkoi maukua! En tiedä kuinka kauan Julia on elämästään ollut täysin mykkänä, mutta vasta nyt huhtikuussa olen ensimmäistä kertaa kuullut sen sanovan jotain märisevällä (vähänkäytetyllä?) äänellään. Julia on myös tajunnut, että se RAKASTAA harjaamista. Nyt jo melkein joka kerta, kun se huomaa mun kävelevän johonkin suuntaan niin se tarttuu tilaisuuteen, loikkaa raapimispuun päälle, köyristää selän ja painaa leuan rintaan: tule tänne ja harjaa mua!

 

Juliasta on kuoriutunut todella leikkisä ja hellyydenkipeä kaunotar. Välillä tuntuu siltä, kuin se vasta nyt ensimmäistä kertaa elämässään saisi elää täysillä, niin riemuissaan se maukuu, kehrää ja juoksee ympäri taloa ja sitten taas uuvahtaa kesken leikin, nukahtaa selälleen keskelle lattiaa, niin kuin pieni pentu.

Muutos on ollut aivan valtava, mutta edelleen on Julian kanssa tekemistä, ennen kuin se on valmis omaan kotiin. Kun ovikello soi, katoaa Julia edelleen näkyvistä, mutta toisaalta kun sen kantaa raapimispuun päälle (Julian oma turvapaikka), niin se antaa vieraidenkin silittää. Leikkisyytensä se on uskaltanut paljastaa vasta minulle eikä kukaan muu saa nostaa sitä syliinkään. Harjaaminen tuntuu välillä niin mukavalta, ettei Julia oikein tiedä miten siihen reagoisi, ja silloin se yleensä ilman varoitusta puraisee ja lyö kynsille ja sitten taas puskee ja kehrää ja näyttää viestittävän "anteeksi, en tiedä mitä teen, en osaa käsitellä näitä tunteita" :D

 

Sijaiskodin muiden kissojen kanssa Julia on tullut koko ajan kohtalaisen hyvin toimeen. Jonkun verran kommunikaatio-ongelmia on ollut, mutta ainakin nyt Raulin kanssa menee tosi hyvin, kun Rauli on niin tavattoman rauhallinen ja kiltti. Julian ja Raulin kokoero on niin naurettava, että toivon todella, että saisin niistä pikaisesti yhteiskuvan, Julia kun on tosi pikkuinen ja Rauli taas on aivan valtavan suuri.

 

Parin viime viikon ajan Julia on yrittänyt löytää itsestään tarpeeksi uskallusta tulla sohvalle syliin. Se tulee viereen istumaan ja tukkii päätänsä mun kainaloon, sitten hyppää toiselle puolelle puskemaan, mutta ei mitenkään pysty astumaan jalkojen päälle. Vielä :)